Parikymmentä vuotta sitten kristitty kollega esitti kysymyksen, miksi ammattimuusikkoja on seurakunnissa niin vähän. Tilanne ei liene suuresti muuttunut. Henkilökohtaisen uskon omaavia musiikin ammattilaisia tapaa kuitenkin musiikkipiireissä enenevässä määrin.
Jostain syystä he edelleen harvoin löytävät tiensä seurakuntaan tai ovat kerran löytäneet, mutta väistyneet sitten sivuun.
Kysymys on hämmentävä siksi, että musiikki on kuitenkin kautta raamatunhistorian kuulunut jumalanpalveluselämän kantavaan rakenteeseen. Näin ollen ammattimuusikoiden harvalukuisuus on outoa. Tehtävän mukaan heidän soisi olevan toimessa runsaslukuisena, suurena voimavarana ja mahdollisuutena.
Asian tarkastelu herättää enemmänkin kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Haasteena erilaisuus
Erilaisuuden kirjo ihmisten kesken on laaja seurakunnassakin. Hyväksymisen toleranssi vaihtelee arjessa hyvinkin paljon.
Elämme ajassa, jossa seurakuntienkin toimintamalleissa korostetaan muiden hyveiden ohella erilaisuuden hyväksymistä. Käytännössä se voi kuitenkin tarkoittaa, että erilaisuus hyväksytään, mikäli se ei mitenkään näy, kuulu tai häiritse.
Miten asia on musiikissa ammattitaitonsa hankkineen seurakuntalaiseen suhtautumisessa? Seurakunnassa löytyy paljon eri ammatti-ihmisiä, joiden puoleen luontevasti käännytään, kun tarve vaatii. Musiikissa sen sijaan monilla meistä on jo näkemystä ja tietämystä oman kokemuksen perusteella. Miten tähän asettuu sitten se voimavara, jonka musiikin ammattilainen toisi seurakuntaan?
Tarvitaanko ammattimuusikon näkemystä erilaisissa musiikin suuntaviivojen ja kuulemisen äärellä oltaessa? Vai onko se riesa? Asia on ilmaistu joskus niinkin, että jos ammattimuusikot olisivat poissa kuvioista, seurakunnan musiikki toimisi hyvin!
Tulkintoja musiikissa
Toisinaan ammattimuusikko kohtaa seurakunnassa hämmentäviä tulkintoja ja kategoriointia musiikin tiimoilta. Asiayhteydet ovat ammattilaisen näkökulmasta usein keinotekoisia, yksipuolisen tietämisen ja ymmärtämisen tulosta. Ammattilaisen kuuleminen voisi tuoda tilanteisiin uutta näkökulmaa, mikä voisi ehkäistä tarpeettomia ristiriitoja ja toisaalta musiikin kaventumista.
Kristityllä musiikin ammattilaisella on myös kutsumuksensa. Onko seurakunnassa paikkaa kutsumukselle, aidolle ilmaisulle, joka ei ehkä kuulu seurakunnassa tuttuihin musiikin kategorioihin? Onko toisaalla taas vaarana nostaa musiikintekijä sanomansa yläpuolelle, missä hän joutuukin saappaisiin, joiden painoa ei jaksa kantaa?
Ammattimuusikko ei ole kaikenosaava, kaikentietävä automaatti. Pikemminkin hän on oppinut tietämään tietämisensä rajat musiikin äärettömyyteen syventyessään. Lähestymistapa on parhaimmillaan uteliaisuutta ja ihmettelyä Jumalan luomistyön äärellä. Kuulemiseen ja kuuntelemiseen herkistyminen on aukaissut kykyä ymmärtää äänimaailmoja ja musiikin viestintää näkökulmista, jotka eivät välttämättä heti aukene jokaiselle. On löytynyt myös niitä lainalaisuuksia, jotka kaiken Luoja on suuressa luomisen viisaudessaan asettanut musiikkiin. Ammattimuusikko etsii kätkössä olevaa laatua ja haluaa hioa sitä esiin, jotta musiikki löytäisi syvyyttä ja kauneutta siihen viestiin, jota se kantaa eteenpäin. Sen työn tekeminen on hänelle ilo ja siunaus.
Soveltamista
Osaamisensa soveltaminen seurakunnan musiikkielämään ei ole musiikin ammattilaiselle mikään helppo, yksiselitteinen asia. Rakentavaan yhteiseloon pääsemiseen voi kertyä matkaa. Meidän toivomme sen perimmäisenä rakentajana on Jumalan Pyhä Henki.
Seurakunta on Kristuksen ruumis, joka tarvitsee toimiakseen jokaisen jäsenensä, niin kuin jo korinttilaisille osoitettiin. Jumalan seurakunnassa on tilaa kaikille.
Pirkko Hyttinen
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n puh.joht.
Julkaistu RistinVoitto lehdessä toukokuu 2011